Moderni idiootti

Ymmärrystä etsimässä

Miksi lähdin Facebookista ja mitä siitä seurasi – 1. osa

Poistin Facebook-tilini toissa maanantaina.

Tai siis aloitin parin viikon limboajan, jonka aikana voin palata niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos en palaa, Facebook poistaa tilini lopullisesti. Niin häviäisi melkein kymmenen vuotta digitaalista elämääni, iäksi!

Samassa somepaastohuumassa hävitin myös LinkedInin profiilini (30 aikaa palata tai se katoaa lopullisesti). Twitterin olin poistanut vähäisen käytön takia jo pari viikkoa aiemmin.

Mitä olen oikein tekemässä?

Olen miettinyt Facebookista lähtemistä monta kertaa aiemmin, mutta aina perääntynyt. Pisimmällään olen kurkkannut pari kertaa asetuksista miten tilin poistaminen tapahtuu, mutta pelko teon lopullisuudesta, jonkin ”minuuden” olennaisen osan menettämisestä on käynyt liian suureksi.

Usein noita harkintoja on edeltänyt kausi, jolloin olen viettänyt Facebookissa mielestäni liikaa aikaa. Monta kertaa päivässä etenkin tylsinä, turhauttavina hetkinä kaivanut puhelimen esiin ja selannut aivottomana uutisfeediä. Klikkaillut ja tykkäillyt kunnes päässä humisee ja silmät sulkiessa mielessä välkkyy linkkien, peukkujen ja kommenttiosioiden sinikehyksinen matrix.

Tai sitten takana oli päätös päivittää tiliäni aktiivisemmin, kommentoida muiden juttuja ja postailla omia ajatuksia, linkkejä ja kuvia. Koska sitä todella halusin. Halusin olla ”aito” aktiivinen minä, koin somen olevan yksi harvoista paikoista, missä osaisin olla sitä monelle ihmiselle samaan aikaan. Mutta koskaan en kuitenkaan tehnyt niin – kyennyt siihen. Postasin pari linkkiä ilman mitään omaa kommenttiani, sitten hiljenen viikoiksi.

Lopulta turhauduin aivottomaan selailuun tai saamattomuuteni. Mietin taas koko tilin poistamista. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan määritin itselleni uudet säännöt. Ja usein onnistuinkin pitämään Facebookin käytön paremmin hallussa. Osasin keskittyä somen ulkopuoliseen elämään. En tuntenut koko ajan tarvetta kurkata mitä siellä tapahtuu. En miettinyt miten menetin tärkeitä tapahtumia, päivityksiä, linkkejä, viestejä. Enkä turhautunut itseeni, vaikka en saanut mitään julkaistua.

Sitten viikon, enintään parin päästä kompastuin taas. Sama kierros alkoi alusta.

Nyt en ole käynyt Facebookissa kahteen viikkoon.

Tai no, kävin äsken toteamassa että käyttäjätilini ei ollutkaan vielä poistunut, vaikka Facebook niin lupasi. Se ilmoittikin lopulliseksi tuhopäiväksi 26.12. Armonaikaa on siis vielä jäljellä.

Oloni on nyt rauhallisempi kuin pitkiin aikoihin. Voin allekirjoittaa monta netin “Lähdin Facebookista ja elämänlaatuni parani” -tekstien ja foorumiavautumisten listaamista asioista. On helpompi keskittyä, on helpompi olla läsnä ihmisiä kohdatessa. En käytä puhelinta ”turhaan” netin selailuun juurikaan, en ole koneella yhtä paljon kuin ennen, hotkin vähemmän lyhyitä nettiuutisia ja luen enemmän kirjoja, lehtiä ja pitkiä artikkeleita (mikä nyt ei sinällään ole mikään hyve, mutta itselleni jälkimmäinen kombo tuntuu sopivammalta).

Ylipäätään nyt on parempi olla. Tämä uusi rauhallisuus on auttanut muuhunkin. Olen alkanut liikkumaan enemmän ja syönyt terveellisemmin, nukkunut jopa paremmin. Vaikka pimeys ja kylmyys masentavat etenkin maanantaiaamuisin viikkoa käynnistellessä, en enää märehdi tuota oloa kuten kuukausi sitten. Osaan keskittyä paremmin siihen mitä haluan saada aikaan. Satunnainen ahdistus ja stressi eivät ole hävinneet, mutta niihin suhtautuu jotenkin maltillisemmin ”juu juu, kyllä kohta helpottaa”. Ja niin helpottaakin kun ei suostu vellomaan.

Tällaisen ”uusi parempi elämä” hehkutuksen perusteella Facebookista lähteminen kuulostaa varsinaiselta ihmelääkkeeltä. Mutta en halua noin vain suoda sille moista kunniaa. Uskon ennemmin, että tilin poistaminen on vain laittanut taas miettimään omaa elämää ja priorisoimaan. Ja ehkä Facebookittomuus on tuonut tuohon pohdintaan ja sitä seuranneisiin tekoihin uutta rauhallisuutta, koska minulle Facebook ei yleensä ollut rauhallinen paikka. Se ruokki minussa hätiköintiä, ehdottomuutta, pakonomaista tehokkuuden ihannointia, ahdistusta ja lannistumista.

Uutisfeediä ja muiden kommentteja selatessa tunsin usein mitä erikoisemman skaalan riittämättömyyden tunteita. Tunsin etten ole koskaan tarpeeksi hyvä, toisaalta tarpeeksi huono ollakseni välittämättä taidoistani. En ole tarpeeksi tehokas, fiksu, hauska, iloinen, komea, rikas tai köyhä. Koin syyllisyyttä koska en ole syrjäytynyt tai karmeita kokenut pakolainen. En ole tarpeeksi sosiaalinen, lahjakas, tavallinen tai ekologinen. En avulias, enkä toisaalta tarpeeksi itsekäs… Olin aina liian vähän jotain, jäljessä muista ja väärässä paikassa.

Mutta nyt tuo olo on poissa, koska ei ole mitään feediä mitä selata. Satoja välähdyksiä muiden elämistä mihin verrata itseään. Paitsi maili ja uutiset, mutta niihin en reagoi yleensä samalla tavalla – ne ovat jotenkin hitaampia ja etäämmällä. Tätäkin tekstiä kirjoitan uskomattoman tyynenä jo kolmatta päivää – sellaisella tyyneydellä, että se jopa vähän pelottaa ja saa miettimään huijaanko jotenkin itseäni. Mielessä ei koko ajan vieraile ajatus siitä että minun pitää jakaa tämä Facebookissa, ja mitä siitäkin seuraa? Kuka tykkää, kuka kommentoi ja mitä? Vai, vielä pahempaa, eikö kukaan tykkää? Kokemuksesta tiedän tuollaisen pohdinnan lamaannuttavan minut.

Näiden parin viikon aikana olen tutkaillut suhdettani Facebookkiin ja muihin someihin. Olen etsinyt tietoa niistä. Huomasin innostuvani aiheesta ja tekstiä alkoi syntyä. Tajusin, että tämähän on blogiin sopivaa tekstiä. Lopulta sitä syntyi niin paljon, että päätin jakaa sen osiin.

Tämä oli intro. Seuraavassa tekstissä käsittelen muutamaa minulle aivan puskista tullutta ominaisuutta sosiaalisessa mediassa, sen käyttäjäprofiilin ylläpitämisessä, minkä tajusin tuottaneeni ison osan sometuskastani.

Kolmannessa tekstissä pohdin Facebookin ja vähän muidenkin somejen koukuttavuutta. Ja ehkä, ellen kyllästy, tulee vielä neljäs teksti, jossa käsittelen Facebookista lähtemistä ilmiönä, eräänlaisena modernin askeettisuuden muotona, siinä missä esimerkiksi TV:stä luopuminen muutama vuosi sitten.

Kaikki seuraavat tekstit pohjautuvat muiden kirjoittamiin lehtijuttuihin ja tutkijoiden teksteihin, väitöskirjoihin tai artikkeleihin. Toisin sanoen luen muiden tekstejä, peilailen kokemuksiani niihin ja kirjoitan mieleeni nousseet ajatukset ylös. Sitten siivoan ja järjestelen nuo palaset blogiteksteiksi.

Lisään tähän alle linkit muihin teksteihin sitä mukaa kun julkaisen ne.

One Reply

  1. Anne

    Kiitos kirjoituksesta, kiinnostava aihe, vaikka itse en olisikaan valmis luopumaan facebookista. Jään innolla odottamaan seuraavia osia!

Vastaa